Mäntsälän Sähkö Oy

Sähköliittymä

Sähköliittymällä tarkoitetaan oikeutta liittyä yksilöidyssä kohteessa sähköyhtiön jakeluverkkoon. Tarvitset uuden sähköliittymän rakentaessasi uudisrakennusta tontille, jossa ei vielä ole sähköjä.

Omakotitalon tai vapaa-ajan asunnon rakentamisen alkuvaiheessa ota yhteyttä liittymäpalveluumme sähköliittymän hankintaa varten. Yhteydenotolla saat lisätietoja liittymän toimittamisen aikataulusta sekä muuta hyödyllistä tietoa. Sähköliittymän toimitusaika riippuu tulevan liittymän sijainnista. Liittymän tullessa sähköistetylle alueelle, toimitusaika on vähintään kaksi viikkoa. Mikäli liittymää varten rakennetaan uutta sähköverkkoa, toimitusaika on vähintään kahdeksan viikkoa.

Käy tutustumassa myös rakentaja-osioon, johon olemme koonneet hyödyllisen tietopaketin rakentajalle. Osiosta löydät muuan muassa sähköistyksen vaiheet sekä yleisohjeet rakentajalle.

Liittymissopimus

Ennen sähköliittymän kytkemistä laaditaan kirjallinen liittymissopimus, jossa liittyjä ja Mäntsälän Sähkö sopivat laitteiston liittämisestä jakeluverkkoon. Liittymissopimus muodostuu Energiateollisuus ry:n suosittelemista yleisistä liittymisehdoista (LE05) ja yksilöllisesti sovituista sopimusehdoista. Liittymissopimuksen teon yhteydessä valitaan kodillesi sopivin vaihtoehto sähköntoimitustuotteistamme, jotka ovat yleis- aika- ja kausisähkö.
Tilaa sähköliittymä

Liittymismaksu

Sähköliittymän liittymismaksu määritellään pääsulakekoon ja liittymän sijainnin mukaan. Liittymismaksu on liittymäkohtainen. Liittymähinnastostamme löydät tämän hetken voimassaolevat hinnat. Pääsulakekoko lasketaan kiinteistön huipputehon mukaan ja sen määrittäminen kuuluu sähkösuunnittelijallesi.

Liittymäpalvelu

Palvelemme sinua rakentamiseen liittyvissä asioissa:
puh. 019 68 991 (ma - to klo 8.00. – 16.00 pe klo 8.00 – 15.00) 
liittymapalvelu@msoy.fi