Maakaasu on taloudellinen ja vaivaton lämmitysmuoto. Maakaasutaloissa ei tarvitse huolehtia polttoaineiden tilauksista eikä nuohouksista, koska piipusta tulee vain vesihöyryä ja hiilidioksidia. Lämmityskattilassa maakaasua käytettäessä myös poltinhuoltojen määrä vähenee öljykäyttöön verrattuna. Lisäksi maakaasukattila vie vain vähän tilaa ja on hiljainen. Maakasua voidaan hyödyntää myös keittiön liedessä/-uunissa, takassa sekä ulkogrillissä.
Mäntsälässä maakaasua on saatavilla Riihenmäen, Heikkilän ja Männikön alueella. Tarkista maakaasun saatavuus ottamalla yhteyttä liittymäpalveluumme.
Maakaasuun liittymistä varten ota hyvissä ajoin tontin hankinnan jälkeen yhteyttä liittymäpalveluumme. Tällöin sovimme ajankohdan maastokatselmukselle tontilla, jolloin voimme suunnitella sopivimman vaihtoehdon liittymän rakentamista varten. Maakaasun runko- ja liittymisjohtoja rakennetaan pääasiassa sulan maan aikana, joten talvella maakaasua tarvitseviin uudisrakennuskohteisiin liittymisjohto pyritään rakentamaan jo edeltävän kesän aikana.
Maakaasun liittymismaksu sisältää kaasuputken rakentamisen talon ulkoseinälle asennettavaan pääsulkuventtiiliin asti. Tästä eteenpäin rakennettavat käyttöputkistot tulee teettää kaasulaiteasennuksiin hyväksytyllä urakoitsijalla.
Maakaasun määrämittari ja paineenalennin tulee asentaa omalla ulko-ovella varustettuun, lämmitettyyn, ulos tuuletettuun, tekniseen laitetilaan. Tekniseen tilaan voidaan sijoittaa myös esimerkiksi vesimittari. Teknisen laitetilan oven läheisyyteen tulee asentaa putkilukko, johon käy Mäntsälän Sähkön avain.
Ennen maakaasuliittymän kytkemistä laaditaan kirjallinen maakaasun liittymissopimus, jossa liittyjä ja Mäntsälän Sähkö sopivat laitteiston liittämisestä maakaasuverkkoon.
Liittymissopimusta varten tarvitaan liittyjän tietojen lisäksi:
Asemapiirustus (1:500 tai 1:200)
Rakennuksen pohjapiirustus, josta ilmenee teknisen laitetilan sijainti
Rakennuksen lämmitettävä pinta-ala ja tilavuus (m2, m3)
Toivottu kaasuntoimituksen aloitusajankohta
Mikäli kyseessä ei ole uudisrakennus, tarvitaan myös aikaisemmat energiankulutustiedot (öljy: litraa/vuosi tai sähkö kWh/vuosi) sekä rakennusvuosi.
Mäntsälän Sähkö kaivaa ja rakentaa liittymisjohdon maakaasuverkosta teknisen laitetilan ulkoseinälle, sekä hankkii ja asentaa maakaasun mittauslaitteet. Asiakas puolestaan hankkii paineenalentimen ja tarvittavine varusteineen. Liittymisjohdon kaivannon esitäytöstä vastaa Mäntsälän Sähkö ja sen viimeistelytyöt kuuluvat asiakkaalle.
Ennen sovittua liittymisajankohtaa olemme yhteydessä sinuun ja sovitaan maastoon reitti liittymisjohtoa varten sekä rakentamisajankohta. Sinun huolehdittavaksi jää, että sovittu liittymisjohdon reitti on vapaa kaikista johdon rakentamista haittaavista esteistä sekä maamassoista.
Asiakas huolehtii kaasun käyttölaitteidensa hankinnasta, asentamisesta sekä liittämisestä Mäntsälän Sähkön mittauskeskukseen.
5. Maakaasun käyttöönotto
Kiinteistön kaasulaitteiston valmistuttua on aika tilata valtuutetulta tarkastajalta tai tarkastuslaitokselta käyttövalmiustarkastus. Maakaasu voidaan ottaa käyttöön hyväksytyn käyttövalmiustarkastuksen jälkeen. Maakaasua ei saa käyttää ilman laitteiston tarkastusta ja hyväksyntää.
Kiinteistön kuluttama kaasumäärä mitataan. Käytetty kaasumäärä näkyy määrämittarista normaalikuutiometreinä (m3n). 1m3n maakaasua sisältää energiaa 10 kWh.