Lyhyet sähkökatkot mahdollisia: Tykkylumen taivuttamia puita poistetaan linjoilta

19.1.2012

Asentaja poistaa sähkölinjojen läheisyyteen taipuneita oksiaPuiden poistoja keskijännitelinjoilta on jatkettu suunitelmien mukaisesti koko päivän omien asentajien sekä ulkopuolisen urakoitsijan, Exsane Oy:n, voimin. Torstain aikana saatiin Korvenkylän, Keiturin, Hirvihaaran ja Sälinkään alueilla poistettua satoja linjoille kaatumassa olevia puita sekä oksia.

Sääennusteiden mukaan lämpötila näyttäisi lähestyvän nollaa, jolloin puihin ja niiden oksiin kertynyt tykkylumi saa lisää painoa. Tykkyiset puut saattavat taipua paikoin sähkölinjoille aiheuttaen sähkökatkoja. Myös pohjoisempana, mihin on luvattu heikkoa pakkasta ja vähäisempää lumisadetta, lisääntyvä lumikuorma jo valmiiksi tykkyisissä puissa saattaa aiheuttaa paikoin uusia sähkökatkoja.

Raivaustöitä maastossa jatketaan

Laajemman sähkönjakeluhäiriön välttämiseksi vahvistamme joukkoja perjantaina hankkimalla lisää sähköasentajia ja metsurityöryhmiä Exsane Oy:ltä sekä Mäntsälän Metsänhoitoyhdistykseltä. Raivaustöiden jatkuessa joudumme turvallisuussyistä keskeyttämään suunnitellusti sähköjä eri puolilla jakelualuettamme. Näin vältämme suuremmat linjatuhot sekä pidemmät sähkökatkot.

Kiitämme kaikkia asiakkaitamme kärsivällisyydestä ja ymmärryksestä.

Tulosta